A smooth sea never made a skillful sailor

All about mindset

They locked me in a cage full of wolves...

Poor wolves.

Irvikuva

Irvikuva
Sä nyljit mut nolla kaks
Miks luulet ittees paremmaks

Tässä sulle kielletty kulkusuunta
Älä tule lähemmäksi
Mun suusta pääsi avunhuuto

Sanoin, tule ja ota
Mut sä löit, ehkä mun järjen söit
Kysyn, miks se meni niin
Suoraan surutunteisiin

Älä tule enää lähelle

Voitko olla

hengetön hetki ja
sydän hellä
tunnetko mut lähellä

ehkä täällä joku on kirjoittanut
sata runoa, klisettä, haikua
mutta tässä oon ainoa
siinä mitä mulla on

arvo, kauneus, loisto
timanttinen muisto
hämärä tutkimusmatkojen polku
siellä oli niin pimeää

kuinka onkaan hyvä valossa kylpeä
kipuja nylkeä
niittää tunteita sietämättömän villejä

kukaan ei hajota sitä mitä mulla on
oma turva, mieli väkevä
voitko olla olematta se
joka rikkomista koittaa
voitko olla olematta
sitten ehkä pysähdyn

Witchy way

Kuule mut

Kuule mun sydän
Kun se lyö
Ja se vaan on ja onnea tulvii
Aallot paukuttaa vasten keuhkojen pintaa
Pulssilihaksessa rauha ja sulkeutuneet säikeet aukeaa
Valo

Elämään vain henkäyksen matka
Karsi ei se rikasta tai köyhää
Varaa mukaan enemmän annettavaa kuin se mitä otat
Jos se ei ole täällä, kulje kauemmas
Ota horisontti syliin
Sitä suutele
Herää

Ei olla sidoksissa
Ei omisteta juuria, ei olla kuin puut
Ei tarvitse jäädä paikoilleen
Happea

Kuule mun suu kun se laulaa
Tallenna kaikki soinnit
Ota kiinni tunne
Näytä se mulle
Elä

Kysymyksiä

Sinä olet liha, liha
Yhdenlainen ihmisviha
Sitten kysyt
Saako käpertyä itseensä
Ja menehtyä

Mutta mitä sä teet
Kun sä vaan vihaat, vihaat
Ihan ku sillä tienais rahaa
Ja joku tulis sua itsestään halaan

Voithan sä koittaa
Puhkoa kaverin silmän
Ja apua soittaa
Mut kukaan ei vastaa
Lian sä loit

Ja vaikka pyydän miettiin
Mikä tekee sut onnelliseksi
Lahjoitan viiskyttuhatta neuvoa
Kerron miten tulla ajatuksissa iloiseksi
Silti tilanne jää tyhjänpäiväiseksi

Tässä maailmassa on parasta rakastaa, rakastaa
Kohta me ei kuitenkaan olla täällä
Mut sä vaan vihaat, vihaat

Sielunsyntymä

Lopussa kiitos seisoo

Niin makaa kuin petaa

Ja kaksisataa muuta korulausetta

Pakotettuna tyhjään laatikkoon

Odota, puhallan pölyn pinnalta

Maksimaalinen raukeus

Kun kukaan ei koputakaan 

Särinä sumenee, hetkeksi huokaan hiljaisuutta

Siitä on oma päätös
Työnnä pääsi hiekkaan
Tuijota kaikkia kolmea miljardia kivenmurua
Ei löydy kahta samanlaista
Mutta minulle jää malja täynnä elinvoimaa
Voit jäädä tuijottamaan tyhjää pullonpohjaa

Sydänräjähdys
Jotain ehkä menee rikki
Mutta kuten sanottu, katkonainen luutuu kauniisti
Aina vahvempi
Sielunsyntymä
Usein kuullut siitä jumalasta joka syntyy uudelleen
Tai linnusta joka levittää siipensä ylös tuhkista

Pakotan kaiken vihoviimeisenkin sanomattomien surujen laatikkoon
Ei enää hirttoköysiotetta
Vain laatikko jonka viskaan pois
Murtamatta ketään

With music I am complete

Tämä teksti ei nyt varsinaisesti ole runoilua tai rytmikkäitä sanoja. Haluaisin silti jakaa muutaman sanan yhdestä ihmisyyden runollisimmasta ja monimuotoisimmasta, kaikkia koskettavasta asiasta - musiikista. Kuuntelin tässä miljoonannen kerran mun treenejä buustaavaa listaa, listaa joka on täynnä musiikkia lähes jokaisesta genrestä. Mietin, miten jäätävän mahtavat vibat voi tietyt listahitit, agreräppi ja raskaan rosoinen metallimusa herättää tässä yhdessä samassa ihmissielussa. Metallimusiikki on ehdottomasti sydäntä lähimpänä, mutta kaikessa musiikissa on sitä jotain. Mieti sitä sun ominta musiikkia, mikä polttaa just sun omaa olemusta jopa fyysisiin tuntemuksiin asti? Ootko niitä, jotka vaipuu kyyneliin pianomusasta vai niitä, jotka saa melkeen sähköiskuja vauhdikkaammista rytmeistä? Vai ootko molempia?

Joskus eräs hevibiisi sai mut haaveilemaan siitä, että voisin soittaa ihan saakelin nopeita tahteja bändin rumpalina. Joskus musiikki saa melkeen tanssimaan keskellä katua. Joskus tiskaaminen ja imurointi onkin yhtäkkiä melkeen taidetta, kun kuulokkeet lätkäsee korville. Joskus kauniit kappaleet saa miettimään niitä elämän syvimpiä mietteitä ja laittamaan vaikka kauniin viestin ystävälle. Livemusiikki on ihan oma lukunsa musiikin fiiliksistä puhuttaessa. Nilen keikalla tuntu melkeen siltä, että vaipuisin transsiin, Ystävien näkeminen lavalla soittamassa tai laulamassa on myöskin niitä sisuskaluja järisyttäviä fiiliksiä - kerran herkistyin ihan kyyneliin, kun kuulin yhden ystävän laulavan ekaa kertaa.

Mulla musiikki menee luihin ja ytimiin, pakottaa melkeen liikkumaan. Kuntosalilla beastmode on lähestulkoon taattu, jos kuulokkeista soi just ne oikeat, massiivista voimantunnetta herättävät biisit. Hymy karkaa joskus väkisinkin huulille, kun tulee just se oikea biisi. Joskus on niitä päiviä, kun motivaatio koulua ja kaikkea muuta tekemistä kohtaan on pohjalukemissa ja makaat vaan sängyssä, koittaen kelata, mistä sais sen energiapiikin - sitten sitä tajuaa aina sen musiikin voiman ja alkaa taas luukuttaa. Lyriikat on monesti melkeen niinku sanotuksia omalle sielunmaisemalle, sit tulee ne kylmät väreet. Voi tulla myös ne elinvoiman väristykset ja ne tunteet, jotka saa vaan toimintaan ja jopa muuttaa asenteita.

Mulle musiikki on voima, euforia. Se on melkeen niinku muutama nikama lisää selkärankaan. Musiikki on onni ja siinä piilee niin paljon muistoja. Musiikki on rakkaus.

Mikäpä oiskaan parempi tapa sinetöidä tämä pohdinta, kuin laittaa tähän kuunneltavaksi muutama biisi, jotka mulle on just nyt, tänään, sitä henkistä kofeiinia ja voimantunnetta. Ota säkin nyt, jos pystyt, niin kuunneltavaksi just niitä biisejä, joissa on sulle pieni pala maailmaa, onnellisuutta ja voimaa.

Tech N9ne - Caribou Lou

Lacuna Coil - Unspoken

Fall Out Boy - Centuries

Breakdown of Sanity - Deliverance

Haloo Helsinki! - Kiitos ei ole kirosana

Fort Minor - Remember the Name

Gojira - The Axe

Pantera - Cowboys from Hell

Ja ehkä myös pari sellasta biisiä, jotka mahdollistaa rauhalliseen fiilikseen vaipumisen, ainaki mulla..!

Seether - Broken

In This Moment - The Fighter

Bring Me the Horizon - Deathbeds

Omistettu katoaville

Sateessa hiljainen rummutus

Kaihoääni jostain kaukaa

Vain kaksi sen kuulee

Olen nähnyt kuinka

Tyttö kuihtuu vasten rautaa,

sammaleeksi neljään eri lautaan

Olen nähnyt kuinka

Poika sokaistuu sähköaitaan,

katoaa jonnekin universumin laitaan

Kuinka syvälle täytyy katsoa ihmiseen

Tai siihen sielun lampeen

Nähdäkseen hukkumisen ja mädäntyneen

Miksi yhdellä yksinäinen katse

Kuka piileskelee takana onttojen silmien

Missä on sinun naurusi?

Kuulen kuinka jänteesi kiristyy

Näen kuinka nahkasi kärventyy

Katoat hiljaiseen sateeseen

Käärmeistä

Olen nähnyt käärmeitä
Ne sylkevät ja luut ovat rullalla
Kieli ja mieli kahtiajakautunut
Ne tulevat esiin pimeydessä, kaislikossa suhisevassa
Päivää ne paistattelevat kivillä
Toivovat, että kaikki katsovat

Mutta pelkäävät ne toista suurempaa, ääntä kantavampaa
Luovat nahkansa, mutta
Niiden raadot koristavat tienreunaa
Kuin koristeet

Anna niiden laulaa, laulaa kahdella kielellä
Huomaa niiden luuttomuus ja horroksellisuus, pakkasenpurema pää
Käärme on ikuisesti, kiertää kehässään
Nielee myrkkyjään, tuijottaa silmillään

Sellaisia oli kaksi, piiskattu lapiolla
Paloiksi
Käärmeen laulusta ei välittänyt edes sen oma lapsi
Mateli se kaiken alapuolella
Yhdelle pyhä, toiselle paha
Musta omena puutarhassa

Tulitikkutie

Tulitikkutiellä ihmiset vartovat kodeissaan
Katsovat kauempaa kuinka lisää rakennetaan
Yksi oksa, sitten toinen
Pölyttyneet pahvilaatikot täynnä mannekiineja
Lattialankkujen alla kymmeniä karttoja

Tulitikkutiellä ei mikään ole kovin pysyvää
Yhden korren katkeaminen saattaa kaataa koko kodin
Yksi särkynyt lasi saattaa repiä sata jalkapohjaa
Syttymisherkkä seos suhahtaa eikä kellään ehkä ole pakopaikkaa

On onni tietää että ei oma sydän ole pelkkä tikkukasa eikä tyhjä aski
Vaan asema täynnä elämää, vilskettä
Että luut eivät ole puisia eivätkä onttoja
Vaan pitävät sisällään kantavaa voimaa

Kaksituhatta tulvan rikkomaa lintua joskus muinaiseen surulauluun hautautuu
Vievät mukanaan kaiken mikä siipiin kantautuu
Ottaakseen alemmas
Saadakseen ylhäältä
Niillä ei ole raapaisupintaa tuleen

Ja on mulla koti tiilitalotiellä
Siellä mikään ei vie alas eikä mikään mene rikki
Siellä kukaan ei pölyty ja kaikki avautuu kauniina
Tulitikuista ei rakenneta vaa niillä luodaan valo
Voin katsoa kauemmas
Ja antaa hymyn levitä pidempään

Missä on sinun talosi?

Heijasteista

Mietin, katsonko unelmaa toisen silmistä.

Onko se heijaste vai minun ajatukseni

Hampaat irvessä 

Sydän humalassa

Sinun vai minun?

Pohdin yksinolemista minussa

Tapahtuuko liikettä muualla kuin lihaksessa

Huomaan että kauempana heitä on kaksi

Sydän humalassa, sormet sinisinä

Liikettä ei missään

Toivon, että he eivät olisi yksin

Elämässä kaikki liikkuu sillä hetkellä niin lujaa

Etten huomaa, kuinka heitä on jo neljä

Hampaat irvessä hirviöydestä

Toivon, että olisin yksin

Annan sen anteeksi

Tuhannenen kerran

Mutta huomaan kuinka hän odottaa ovellani

Ja soittaa aavelaulua

Se kuulostaa minun heijasteeltani

Ovi sulkeutuu

Laulu soi yhä

Vaikka vaikenen

Arvoitus

Arkussa neljä luukkua on

Yhden avaat ja koko aarteen kangastus valaisee silmäsi

Etkö huomaa

Että yhden avaat, mutta samalla toinen luukku kiinni loksahtaa

Kynsien alla multaa 

Eikä ytimessä enää voimaa arvoituksen avaamiseen

Vaikka olisi kuinka kauan kaivettu

Liian kauas kuljettu on siitä mistä lähdettiin

Ei näy enää risteystä, jossa käännyttiin

Ja niin harhaannuttiin

En halua enää katsoa 

Aavetta sinussa

Kuolonsänky on pehmeämpi kuin ontto syli

Niin olen läheltä katsonut

Kuinka kaikki sinussa tyhjentyy

Kun hämärä sieluas suutelee 

En kaipaa noitaa mystiikan
Tai tietäjää tuonpuoleisen viisauksien
En löydä lohtua loitsusta tai legendan laaksoista
Ikävöin elämää sinussa

Askel ei kanna läpi usvaisen polun

Tai niskaan vuotavan metsän

Tule takaisin

Jää tänne

Symboliikkaa ahneuden

   Viimein hän nousee
ja irti laskee
pahuuden muinaisen

  Tämän himon
ikiaikaisen perikadon
langenneen kansan

   Pelastusta se huutaa
kun pimeys nielee
koko rotunsa

{ ...ja niin tämä
siipirikko kansa
sokeana harhailee yössä

...heikkoudessaankin näkee
kaatuneensa viimein
ylpeyteensä

...ymmärtäessään tämän
totuus tajuntaansa
hakkaa

Ja niin murtuu Ihminen;
Se polvilleen tuhkaan lankeaa }

   Näin toteutettuaan
Kosmisen oikeuden
poistuu Suuri muinainen

   Jättäen jälkeensä
hiljaa kytevän tuhkapallon
ja ihmisen katumuksineen

   Heidät rataansa
kiertämään jättää
aina loppuun aikojen

  

Koskaan valmis

Miten sen mutoilisin

      nimittäin Sen,

Etten ole kuka voisin;
että olen päihtynyt, vaikkakin raitis

Ja vaikka mikä ois
en tätä tylsyyttä poistais

Porttien sisässä aamusta aamuun
syleilystä korpien aseiden lauluun
Luovutuksesta hiljaiseen parkuun
ja taas huipulle auringon nousuun.

          Siispä mietin;

Annanko koskaan kaikkeani
Täytänkö ikinä potentiaaliani
Olenko sattumaa vaiko kohtaloa?

Niin kaunis

Päivä on henkäys
Niin kaunis
Ja on vähästä kiinni, mistä tukensa ottaa
Keneen nojaa
Miksi kaatuu

Onko saapumisesta kiinni minne päätyy
Tai kuka ottaa kiinni
Saati minne kuuluu
Onko merkityksellisempi nousu vai lasku

Kaikille uusi vuosi tuo tummaa silmien alle
Viirun suupieleen
Arven sinne tänne
Mutta kertooko enemmän jälki vai sen paino ihmiseen

Ja mikä merkitys on sillä repulla jota kannat
Jos siellä ei ole mitään
Tai miksi laitat kivesi toisen taskuun

Yksi näkee sen mikä kimmeltää
Kun toinen rakastaa kaikkea missä hämärtää
On suora polku
Ja se polku jolla seikkaillaan

Päivä on henkäys
Se hurmasi ja kiisi ohitse
Niin kaunis

Valloitus

Tuhkanmusta suru
Yksi yksin ilman muistoa
Metsästäjä tuntee saaliinsa

Erilainen avaruus
Seinät verta punaisenaan
Kukaan ei tartu keihääseen

Kuulitko siitä joka on jäätynyt?
Vain yksi voi valloittaa kruunun
Eikä se ole hän

Tämä prosessi etenee niin
Ettei tuhlata aikaa turhiin kyyneliin
Tämä on autuus

Kuvittele koko maailma
Ihan kuin nukkeakvaario
Sinun sylissäsi

Tule, tule, tule

Uusi

Hopeoidussa huoneessa

Sieluni pirstaloituu

Kaukainen lasi sirpaloituu

Ulvon kuuta

En ole koskaan nähnyt taistelukenttää verisempää

Kertokaa jotain uutta

Silloin kun löytää itsensä piirtelemästä vedenpintaan

Pimeydestä tulee elämää

Vain heikko jää paikoilleen

Eikä kasva ihmettelemään maailmaa

Tartun niihin sirpaleisiin

Rakennan niistä uuden maljan 

Vain tämä on se hetki 

Kun voin jotain uutta luoda

Luulin, että lentäisimme

Mutta yksikään käärme ei lennä

Jos lintu ei sitä pitele ja anna mennä

No, no more no more

LYou- you see me in chains
But I see you dying; the ruptured veins
Untill it's over we keep on walking
Till' the very end we have to keep on trying.

"NO MORE" written on our chests
Silver linings on this worn-out ink
Too many nights behind of us
So many fights, so few sights

Portraits of Bukowski on my walls
Telling the story I once thought mine
On the brink of an edge there is a spark:
the one I no more want to reach for