Hopeoidussa huoneessa
Sieluni pirstaloituu
Kaukainen lasi sirpaloituu
Ulvon kuuta
En ole koskaan nähnyt taistelukenttää verisempää
Kertokaa jotain uutta
Silloin kun löytää itsensä piirtelemästä vedenpintaan
Pimeydestä tulee elämää
Vain heikko jää paikoilleen
Eikä kasva ihmettelemään maailmaa
Tartun niihin sirpaleisiin
Rakennan niistä uuden maljan
Vain tämä on se hetki
Kun voin jotain uutta luoda
Luulin, että lentäisimme
Mutta yksikään käärme ei lennä
Jos lintu ei sitä pitele ja anna mennä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti