Uusi

Hopeoidussa huoneessa

Sieluni pirstaloituu

Kaukainen lasi sirpaloituu

Ulvon kuuta

En ole koskaan nähnyt taistelukenttää verisempää

Kertokaa jotain uutta

Silloin kun löytää itsensä piirtelemästä vedenpintaan

Pimeydestä tulee elämää

Vain heikko jää paikoilleen

Eikä kasva ihmettelemään maailmaa

Tartun niihin sirpaleisiin

Rakennan niistä uuden maljan 

Vain tämä on se hetki 

Kun voin jotain uutta luoda

Luulin, että lentäisimme

Mutta yksikään käärme ei lennä

Jos lintu ei sitä pitele ja anna mennä

No, no more no more

LYou- you see me in chains
But I see you dying; the ruptured veins
Untill it's over we keep on walking
Till' the very end we have to keep on trying.

"NO MORE" written on our chests
Silver linings on this worn-out ink
Too many nights behind of us
So many fights, so few sights

Portraits of Bukowski on my walls
Telling the story I once thought mine
On the brink of an edge there is a spark:
the one I no more want to reach for

Lämpö

Elää unelmaa

Sulle hymyilen kuin sata aurinkoo

Unelmoida, vihata, rakastaa

Silloin pidit kiinni

Kun silmillä tanssivat kyyneleet

Kaikki minussa

Siinä hetkessä

Syttyi palamaan 

Näin niin kirkkaasti

Ei polttaa, vaan sulattaa

Kylminkin kolkka

Sydämen siimeksen

Karkulainen

Tätäkö on olla

Karkulainen oman maan

Näinkö sitä juostaan

Niin kauan kunnes haudataan

Ja missä olinkaan eilen

Sitä enää muista en

Löysin itseni tuijottamasta

Heijastusta tunturipurosta

Kuinka siivet havisevatkaan kotkan lailla

Lentäessäni tuntemattomilla mailla

Näin olen löytänyt itseni

Kaikkialta

Yksi

Kaksi 

Kolme

En lopeta koskaan

Jäljittelijä

Ainoa lupaus joka pitää
On se joka palvelee itseään
Puoltaa epäjärjestystä, ruokkii kaaosta

Aamiaispuurossa pääkallotorakka
Luulee olevansa solakka
Itseään myrkyttää

Ja jos päivän teemasana on aina komparatiivi
Voiko maanpäällinen olla paratiisi

Kaikki itsessä riittää
Kunhan sen ensin toisesta niittää
Itsessä ei vikaa
Kunhan toinen mokaa

Edustaa uniikkia
Ainutkertaista
Lopulta kuitenkin huomataan
Että hänet kasattu on tyhjistä ruhoista
Ei ole tarpeeksi notkea huomaamaan mädännyttä eräpäivää selässään

Tyhjä tehdasvalmiste
Se yksinäinen ihmiskeho

Oletko tavannut jäljittelijän?

Pelastaja

Kuunnellaan kuinka hiekka valuu
Jyvänen jyväseltä
Aikaa kuluu
Ennen kuin saavutamme pohjan

Enkä tiedä siitä kettingistä joka aloillaan pitelee
Ja sydäntäni pysättelee
Lopulta on äänesi niin hauras
Että hiljaa keinun vaitonaisuuteesi
Rakkautesi on tämä horros

Anna minun katsoa onnettomuuteesi
Olkoon tämä viimeinen tyhjä kanvaasi
Siitä kuinka sinut haluan pelastaa

Joskus öisin herään sitä miettimään
Oletko sinä taivas ja maa
Vaiko polttavin helvetti

Annetaan ajan mennä ohitsemme
Jäädään tähän
Suljetaan hetkeksi korvat siltä mikä vielä odottaa
Nyt haluan sinut pelastaa

Hitaammin kulkee aikani täällä

x  Alustus  x

Ajan taju          =      Aistihavaintoihin perustuva tapahtumien järjestyksen ja niiden oletetun tapahtumavälin                                    rationalisointi ja havainnointi; subjektiivinen tulkinta tapahtumien välisistä suhteista


Tapahtumaväli =     Kahden tai useamman tapahtuman toisistaan erottava, aika-avaruudessa kuljettu matka

x  Esimerkki  x

A                       =      Tänään               kello    14:33

B                       =      Huomenna          kello    21:50

C                       =      Viime torstaina   kello    18:15



C   //  Lomaan on aivan helvetin pitkä aika. Pakkanen kiristyy iltaa kohden, hampaat                                                pureutuvat syvemmälle toisiinsa ja v -käyrä nousee. Lumihiutaleetkin laskeutuvat                                            hidasteisesti. Hitaammin kulkee aikani täällä

A    //   Mennyt viikko on vain etäinen muistijälki, varastoitunut mieleen samoin kuin unet; epäselvä,                           frakmentaalinen kasa tapahtumia vailla tapahtumavälejä. On vain ikuisuuden mittainen lepo, jonka                   aikana aika kulkee kuten ennenkin, kaikki on kuten ennenkin       

B    //   Ja taas minulta on riistetty hetkessä luontainen ympärstöni, tapani, aikatauluni, rytmini. Hetken tauko               on ohi silmänräpäyksessä ja minut viedään mukavuusalueeni ulkopuolelle, todellisuuteen johon en                   siellä ollessani edes tajua kuuluvani.         

x  Yhteenveto  x

Ajan rakenne on yksilöstä riippuvainen, suhteellinen käsite jonka taju muuttuu havainnoinnin, aistiärsykkeiden ja ympäristön muuttuessa.

https://soundcloud.com/koalanizer/rapture

Eilisestä ja huomisesta

Miksi pitää jälleen kaatua
Ja hukkua eilisen virheisiin
Miksi on niin
Että menneen kauhussa
Kipiniöi huomisen onnea

Samaan ongelmaan toivoton aina palaa
Omaa nilkkaansa aina sahaa
Ja kaatuu
Niin helvetin lujaa horjuu

Ja minä tekisin mitä vaan
Jos en olisi toistaakseni sitä samaa
Mutta minä seuraan
Sinne minne hölmö pää juoksuttaa

Syövytään syleilyyn kuunvalon hopeoimalla lammella
Ja annetaan olla
Annetaan mennä

Ja tämä järjettömyyden tiedostaminen
Syö sielua kuin paatunut tuholainen
Mielen perimmäisessä onkalossa kuitenkin
Onnenkantamoinen

Minä olen nainen
Minä olen susi
Enkä minä pelkää
Enkä aio perääntyä
Vaikka kasvojani polttaisi huomisen hulluus
Anna mulle kaikki sun pelkosi

Lumikuningattaren loitsu

Kuinka onkaan hän hyisempi kuin itse sydänjää
Katsettaan vihmoo horroksen kiihko
Rakkaudettomia ovat tunteittensa pakkaset
Paleltumatta hyvää maailmasta jäädyttää

Hänen suudelmansa olkoon hurmoksellista viimaa
Hänen viittansa helma halkokoon kylmää
Hänen sydämensä peittyköön jääkiteisiin
Hänen jälkeläisensä hukkukoon loputtomiin kinoksiin

Tapahtuuko mitään, kun aurinko heittää hehkunsa lumen muuraamille oksille
Tai sulaako jää, kun sitä lämmin käsi koskettaa

Niin on lumikuningatar yksin siellä missä vain pakkaset leikkivät seurassaan
Eikä hänelle ole missään mitään mieltä
Yksin hän istuu aina kuurassaan

Hänen hulluudessaan levätköön minun selkomielisyyteni
Hänen kylmyydessään uinukoon minun lämpöni

Minua sinä

On olemassa asioita

joista ääneen puhuminen teloituttaisi meidät molemmat

Ja on olemassa niitä tekoja

joihin sortuvat vain heikoimmat

Tätäkö se on

Kutsua demoni sisään

Antaa sen hengittää pyhällä salvalla loitsittua ilmaa

Sallia sen niellä puhtaudella kyllästettyä elinvoimaa

Ja minä pelkään sitä olentoa

Joka ottaa vallan

Jos juoksen kohti

Mutta mitä tapahtuu

Jos juoksen karkuun

Tämän kerran on sinun syytä hyväillä liipasinta

Piippu osoittakoon sinun otsaasi

Minut kastettiin armollisuuden vedessä

Mutta kaikkea arvokasta reunustaa 

Aina

Piikkilanka, panssarilasi

Armollisuudellakin on suojansa

Kaunista mieltä suojelee kova kallo

Tervettä elimistöä rujo keho

Hentoa luuta jäntevä lihas

Viettelystä epäröinti

Tahdonvoimaa pelkuruus

Minua sinä

Minä sinua

Sinulle

Tuulen tuivertamaan taloon mä herään
Ja mietin
Mietin niin

Missä ovat ne miehet
jotka aamuisin heräävät aseitaan takomaan
ja yöksi vaipuvat naisiaan rakastamaan

Missä ovat ne naiset
jotka helmojaan hulmuttaa
ja lapsiaan leikittää

Mietin niin
sitä pimeänsyvää joka sua joskus huudattaa
ja sitä valonpirskomaa joka sun kasvot kirkkauteen hukuttaa

Missä olet
Luvataan, että tavataan
Mutta sä olet kuin sutten syömä
Ja hirviöiden lyömä

Missä ovat ne lapset
jotka ilman lapasiaan vapisee
ja kyyneleitään piilottelee

Olethan ainakin sinä siellä missä sun mieltä lämmittää
ja sydäntä polttaa
Kaikki se kaunis
jonka sä saat omakses ottaa

Muistathan rakastaa
Ja toista kunnioittaa
Kunnioittaa niin, että pakahduttaa

Mietin niin

Sterilized blood won't taste

Hey there

Close your eyes and think of me

Baptize with unholy light

SATANA Creepwear (FB)

Sacrifice and let die

Turn up the evil within

By prayers be harmonized

Dead girls whom don't lie

Beauty framed by mortal life

...these souls play games

of death and life

Hirviö, hirviö

Hirviö hirviö
laskeskeli marmorikuuliaan
kunnes eräänä päivänä
astui alas luolastaan


se päätti antaa menneen
jo vaipua unholaan;
sijasta kostoretken
verta uutta vuodattaa


se varoittamatta iski
teki mitä teki
kunnes taas lopulta
kuuliensa pariin meni



-C.Bukowskille

Merkitty

Tyttö juoksee ja
usein kaatuu
Tyttö kääntyy kannoillaan ja nyppii lasinsiruja hiuksistaan
Punainen mekko on likaa täynnä
Kengistä ovat korot kadonneet

Hän hengästyy
Keuhkot ovat tulessa
Jalkoja polttaa
Kysymys kiertää kehää päässä
Loppuuko tämä koskaan?

Revittyjä sanomalehtiä
Eroottista tanssia
Paholaismaisina hohtavia silmiä
Roska-astiat tulvillaan
Pakotettuja toiveita
Ihmismielen raivo

Tyttö kaatuu ja särkee nilkkansa¨
Hän ei enää tanssia voi
Korvissa soi

Ruokarahat laitetaan alusvaatteisiin
Ja öihin kosteisiin
Eikä kukaan soita aamulla
Missä olet?

Kadulla mies huutaa nimeä
Epäpyhyys
Ja tyttö juoksee
Mutta haaveksii
Ja sitten unohtaa

Kämmenissä ruhjeita
Kylmettävä selkäsauna
Selässä petomaisen yön polttomerkkejä
Stigmoja raajoissa
Mutta jumalattomuus painonaan

Äiti katsoi ovelta
Oviaukko oli tappuran peittämää
Isä rakasti kauempaa
Käsissään jotain haulikkoa pidempää
Missä olen?

Tyttö muistaa pyörineensä, riisuneensa
Lakkasi hengittämästä
Lepäsi sateenkastelemalla kivikadulla
Ja odotti miestä
Tuskanhiki kaarellaan
Kuka hän on?

Rusalka

Tiedäthän, että olen maistanut punaisen kyynelvanan huuliltasi
Ja tullut sen elämänvoiman sokaisemaksi
Rakkaani, kalleimpani
Tiedäthän, että minä puhkoin silmäsi

Olin ollut epäkuollut jo niin kauan
Ettet kestänyt koskea demonista ruumistani
Makasin haudan levossa ja katsoin, katsoin silmät ummessa
Kuinka kaaduit

Miten olikin niin epäpyhä tapani lähteä täältä
Koskin sinua ja katosin
Jouduin veden viettelykseen
Enkä edes muista, kuinka keuhkoni täyttyivät kuolleiden lasten kyyneleistä
Sinä istuit rannalla ja katselit kuvajaistani

Keveä, merenneitomainen sieluni vaeltelee vetten yllä
Tänäkin päivänä
Vaikka vartaloni on saastuneen mullan tukahduttama
Sinä istut sieluni virralla, ruumiini haudalla
Vaadit takaisin kyyneleesi
Mutta niistä minä olen jo manani pyydystänyt

Ympärilläni on hallaa
Sinä katselet kauempaa
Etkä koskaan saa silmiäsi ennalleen
Olin himoinnut jo liian kauan sitä ihmisyyttä sinussa
Näkemisen lahjaa

Tiesin, ettei ihmiseksi minusta olisi
Veden hengeksi jäisin
Mutta tiesin, että saatoin haaveilla
Miltä tuntuisi elää kivulloisen lailla maanpäällisessä
Ja sitten unohtaa
Ja vaipua
Sinne minne kuulun, syvään siniseen

Minä olen

Minä olen se kynttilä, jota et koskaan saanut syttymään
Minä olen se kipinä, joka metsäpalona roihahtaa
Minä olen se valkoinen, joka ei tummu yön pimeydessäkään
Minä olen se, jolla on arktisen metsäkauriin silmät
Minä olen se, jolla on jalat hatarammat kuin aamutuulessa huojuvat korret
Minä olen pimiösi keskeneräinen negatiivi
Minä olen koskematon kanvaasisi
Minä olen lempipensselisi, joka tihkuttaa maalia lattialle
Minä olen se, joka tarjoaa sinulle joka aamu lämpimän kahvin
Minä olen se, joka peittää kylmästä hytisevän kehosi villahuovilla
Minä olen loputon joki, joka virtaa mantereiden lävitse
Minä olen se valtameri, johon kaikki päättyy
Minä olen se kyynel, johon neste tiivistyy
Minä olen se laulu, jota et malta unohtaa
Minä olen se muisto, joka joskus häviää
Minä olen simpukka, jossa helmet piileksii
Minä olen säilö, jossa roskat uneksii
Minä olen sielu, jota ei hengiltä saa
Minä olen ne kasvot, jotka rapisematta selviää
Minä olen lastenjuhlien jälkeen tyhjennetty ilmapallo
Minä olen ikuisesti merenpohjassa, ikuisesti vuorenhuipulla
Minä olen äiti, joka lastaan tuudittaa
Minä olen isä, joka voimalla poikaansa kasvattaa
Minä olen peto viidakon ytimessä
Minä olen värikkäin kukka keskellä raiskattua metsää
Minä olen se, jota et ikinä näe
Minä olen se, joka ei koskaan häviä silmistäsi
Minä olen se, jonka näet, kun suljet silmäsi, mutta unohdat niiden avautuessa
Minä olen se, jonka näet, kun avaat silmäsi, mutta unohdat niiden sulkeutuessa
Minä olen hiillos joulusaunassa
Minä olen autuas pimeys kesäillassa
Minä olen se kieltomerkki, johon et malta olla koskematta
Minä olen se lupalappu, jonka opettajasi näkee laiskoina päivinä
Minä olen se, joka maksaa sinun lainasi
Minä olen se, joka joskus tarvitsee sinulta jotain
Minä olen se, joka ei koskaan tarvitse häneltä mitään
Minä olen se, joka joskus kaatuu polvilleen
Minä olen se, joka aina nousee jaloilleen
Minä olen se, joka pudottaa sulkansa, mutta parantaa siipensä
Minä olen hymyilevin suu
Minä olen se pieni jonka voit pelastaa
Minä olen se voimakas, joka selviää omillaan
Minä olen se suru, jonka itket
Minä olen se nauru, joka vavisuttaa
Minä olen aikansa tuntemattomin mustavalkoelokuva
Minä olen taivaan kirkkain väriloisto, kiehtovin sirkus
Minä olen se, jolla on kaikki
Minä olen se, jolla ei ole mitään

Minä olen se kuka minä olen
Minä olen missä olen
Minussa on se mitä minussa on
Minusta puuttuu se mitä minussa ei ole
Minä tiedän kaiken mitä en tiedä
Minä olen se mitä sanon olevani
Minä elän, minä kuolen
Minä olen minä

Absoluuttinen nollapiste

Halusin olla Luoja
Tiesin miltä se tuntuisi saada aikaan jotain omilla voimillaan
Olinhan kerran tehnytkin jo jotain omilla käsilläni
En ymmärrä, miksi kukaan ei ihmetellyt paloa talon ylimmässä kerroksessa
Kukaan ei ollut kiinnostunut siitä kuinka haparat tiilet valuivat kohti maata kuumuuden hohkatessa 
Miksi kukaan ei ollut ymmärtänyt, että rakastan keltaisen, punaisen ja oranssin kaikkia sävyjä?

Kukaan ei huomannut tohtorintutkintoani
Tai puuttuvaa raajaani
Tai kylmänpelkoani
Pidän kuumuudesta, lämmöstä
Silloin kun teen sen itse.

Ihmisten katseissa oli aina jotain kylmää
Kun he katsoivat minua
He eivät kestäneet syöpyneitä kasvojani
He eivät hallinneet inhoaan
Mutta minä tiesin, että voisin hallita kaikkea.

Halusin hallita sitä, johon Ihmisellä ei ole valtaa
Halusin olla kehittyvää sikiötä ihmeellisempi
Halusin olla korkeuksia taivaallisempi
En ollut tavallinen
Osasin hallita sitä mitä kukaan ei pystynyt
Osasin yhdistää keltaisen, punaisen ja oranssin mitä kauneimmalla tavalla polttavansiniseen
Kukaan ei huomannut sitä
Ihmisistä oli tullut värisokeita
Eikä heillä ollut aisteja

Yhden sunnuntain iltana kaivoin lähes karrelle kuumentuneen valkean takkini
Laitoin sen ylleni ja astuin valkoisena hohtavaan, hyiseen iltaan
Kukaan ei edes huomannut mustia riekaleita takissani
Tiesin olevani erityinen ja silti
Kukaan ei edes huomannut minua
Nostin löysäsankaisia lasejani ylöspäin ja ravistelin tikkuja taskussani
Nauroin. Nauroin miellyttävästi. Joku sanoisi sitä hulluksi, mutta miellytin itseäni.
Olin Kaikkivoipa ja minulla oli avaimet siihen lukkoon, jota kukaan maanpäällinen ei osaa hallita
Kiersin kaikki vedenlähistöt kaukaa
Vihaan vettä. Se härnää sitä voimaa, joka minussa on, tappaa sen. Nesteet ovat myrkkyä. Ellei niiden pullojen kyljessä ole Kahlitsemattoman Voiman kuvaa.

Ihmiset eivät osaa edes puhua, joten miksi koskaan avaavat suunsa
He eivät koskaan huomauttaneet erityistaidoistani hallita
He olivat vettä, joka sammuttaisi minut ennenpitkää kokonaan
Vihasin kylmyyttä, kylmiä ihmisiä. Ihmiset ovat kylmiä. Minä en. Koska minussa on Voima.

Kiersin vedet kaukaa ja taltutin pienissä hetkissä Voiman avulla kaikki ne ihmiset
Jotka koskaan katsoivat silmät ummessa tai väärässä
Ennenpitkää kuuma voittaa aina kylmän
Minä olen tappavat plusasteet.
Minä olen absoluuttinen nollapiste.

Kertomus

Haluaisin sanoa sinulle rakkaimmistasi

Ettet repisi heitä tai jättäisi ulos sateeseen

Kannattele heitä aarteenasi, salaisen kiviluolan ametisteina

Auta heitä, anna uusi veri jokaiseen Amorin puhkomaan sydämeen

Laula rakkaimmillesi taivaslaulua, poimi taivaalta kiviä kuin tähtiä

Ota heidät syliisi lumen valtaamalla junalaiturilla

Kieputa sitten heidän maailmaansa

Ympäri varmojen käsiesi

Rakkaus tahtoo heidät huomaansa

Muistatko kuinka äitisi kastoi varpaitasi uimaretken jälkeen vesisaaviin

Et päässyt selittämästä siitä kuinka isä sai maailman suurimman kalasaaliin

Olit täynnä intoa, rakkautta linnunrataan

Syleilit maailmoja, kahlitsit universumeja

Nyt pitelet aarteitasi omanasi 

Annat heille elämää

Laskethan edelleen lentokoneita taivaalta ja kuvittelet niiden olevan tähdenlentoja

Näethän edelleen parven mustia haaskalintuja riikinkukon väreissä

Huomaatko yhä, että parvi hajoaa ja lopulta kaikki ovat kotona

Maailma on vieläkin käsissäsi

Pidäthän siitä huolta

Hiljaiset morsiamet

Hiljaisten morsianten kodissa

Olen kuullut veden keinuvan

Hiljaa, ääneti, ikuisesti voimattomuudessa

Valkein hymyin, kalpein huulin

Olet suudellut maailman kauneinta

Koskaan et ole kuullut hänestä

Heitä on monta, jokaiselle vuosisadalle

Sumun ja seitin kodissa he asuvat

He vartovat hiljaa

Heistä on tullut suurisilmäisiä

Keskiyön verestys koristaa heidän kasvojaan

He keinuttavat pitkäraajaisia lapsiaan

Ravinto kehkeytyy Äiti Maasta

He nauttivat pohjasakkaa

Heillä on tarjottimia, kudottu pohjattomasta

He ovat valmiita rankaisemaan

Kauhutekonne, intohimosta syntyneet rikoksenne

Seitin takana he ovat varustautuneet

Ole valmiina

Luukaivon tyttö

Sinusta on tullut verta ja lihaa
Kauneutta pimenevään maailmaan
Sinusta on tullut hohtoa,
loistoa karuun taivaattomuuteen

Mietin niitä
Joissa on lihan sijasta mätää, luun sijasta risuja
Miten he pysyvät jaloillaan
Kun kaunisrankaisin kaatuu
Mistä he saavat lihan uhmatakseen luonnonlakeja

Olen nähnyt miten haluat lentää lailla suurisiipisten lintujen
Olla komea kotka, hienostunut haukka
Olet avannut siipesi, nostanut ne viereesi
Ja tuntenut niskarangan särkyvän
Liian usein

Sanotaan, että toivo on heräävä uni
Mutta puhuuko kukaan painajaisesta vai unelmasta
Missä menee raja
Ja kuka sinut nostaa taas jaloilleen
Anna valon tehdä koti sinun luuhusi, sielusi ytimeen


Kalleimpani, annan sinulle sulkani, siipeni
Annan sinulle rankani
Se on ehein, mutta eniten paikkailtu
Jos sen haluat, sen saat
Saat minulta mitä vaan
Jos se herättää toivosi unesta
Vien sinut kauemmaksi painajaisesta

Sinun pimeytesi olkoon kalleinta luuta tai valkeinta lunta
Sinun pimeytesi olkoon kirkkaus joka kuljettaa meitä kaikkia
Minun rankani olkoon sinun rankasi, saat sen pitää
Jos sen avulla jaksat lentää
Aina uudelleen

Toivon, että et ikinä poistu täältä

Malli: Marika
Valokuvat: Krista