lauantai 30. maaliskuuta 2013

Elämä on

Ja elämä on ku Stockan pyörivät ovet
Välillä se jumittaa 
Jengi tulee ja menee
Sitten kukaan ei tule ulos eikä pääse sisään
Happi loppuu
Muut tukehtuu

Ja elämä on ku Mäkki lauantaiyönä
Täynnä roisia kansaa
Siveetöntä sävelmää
Lopulta joku jää
Oven väliin lepäämään

Ja elämä on ku Tuomiokirkko 
Levoton, iloinen väri lunta vasten
Liukkaat portaat
Joilla kaatuu
Lopulta joku valkokauluksinen
Ylös nostaa

Ja elämä on ku juna-asema
Rattaat liikkuu eteenpäin
Jengi tulee ja menee
Osa vaihtaa asemaa
Muutama muuttaa suuntaa
Välillä joku tipahtaa
Alle rattaan




lauantai 9. maaliskuuta 2013

Tähän tulee tyhjä



“Monsters are real, and ghosts are real too. They live inside us, and sometimes, they win.”

Stephen King



lauantai 2. maaliskuuta 2013

Tekemisistä


Eilen, perjantaina, me käytiin tsekkaamassa Valvella aikaansa tappava näyttely. Näyttelyssä on kuvisdiplomitöitä, meidänkin. Minä, Krista, en sitä niin tosissani tehnyt, kun ei riittänyt aika eikä inspiraatio, mutta Tuukka laittoi siihen vähän enemmän keksintöä.

Tuukan työ oli tilataidemainen kokonaisuus ja minä tein valokuvakollaasin. Tuukan työ käsitteli aikaa, minun yhteiskunnan epäkohtia ja taiteella vaikuttamista. Kumpikaan ei tehny portfoliota saati sitten käyttänyt siihen kauheasti aikaa, mutta me boheemit sluibat vaan tarvittiin kurssit. Pitäähän meidänki joskus päästä koulusta pois. Kivaahan se on askarrella ja kutsua sitä opiskeluksi. Diplomeita siitä ei siis tule, mutta se nyt on pientä.

Tuukan työ

Työ kantaa nimeä "Nuoruus kahdessa kuvassa"
Halusin hiukan kirtisoivalla ja provosoivalla tavalla tuoda esille (eriytyisesti?)
naisihmisissä tapahtuvaa muutosta lapsesta nuoreksi aikuiseksi kasvettaessa.
Prinsessaruusus -mekko kuvastaa lapsuutta ja lapsen viattomuutta,
taustajulisteen symboloidessa sitten sitä nuoruuden toista puoliskoa.
Tulkitkoon kukin tavallaan, kuten filosofiani kaikkea taidetta ja kulttuuria kohtaan kuuluu.
-Tuukka



Kristan työ (including kaikista kuudesta valokuvasta kolme)

  Ne kuusi kuvaa lepäävät mustan koristellun kartongin välissä ja jokaisen takana on muutama ajatus kuhunkin kuvaan liittyen yleisen esittelytekstin lisäksi. Kokonaisuuden nimi on Rikkimennyt todellinen. Työn nimellä yritin lähinnä sivuta sitä tosiasiaa, että nykytodellisuus ja -maailma on rikki. Kuvissa ilmenee (tai sitten ei) ihmisen brutaalius, vaikka ei niin raa'alla tavalla kuin alunperin halusin. Voi ajankäyttö... Kuvat, joissa esiintyy lapsi, ovat saaneet tulta alleen aika paljon siitä uutisesta, jossa isä ja äitipuoli kiduttivat kahdeksanvuotiaan hengiltä. Uutisen herättämät mielikuvat eivät olleet mitään hataria. Siitä syventyneet mielipiteet ihmisrodun hirveydestä.

Näyttely on tosiaan auki Kulttuuritalo Valvella pari viikkoa vielä, elikkäs käykää sieltä tsekkailemassa jos ei meidän töitä niin ainakin muitten, sen verran vaikuttavia esityksiä siellä on!

Terveisin me





keskiviikko 20. helmikuuta 2013

I am a murderer C V L T




Ylemmyydestään sokeat
Polvilleen langenneet

Häpeässä murhan 
himossa vallan


Se vielä säälii
himoaa


Ota se pois siitä mitä sinulla ei ole
Mitä sinulle ei ole annettu
Selkäranka
Kaiva se ulos viimeistä sirpaletta myöten


Taikka nouse harhaiseen valtaan
jumaluutena omassa itsessäsi


Uhraa se 


Kohoa kuin kuninkaat



maanantai 11. helmikuuta 2013




-Ajatelkaamme ihmistä ilmaisunsa kautta, ilmaisunsa tuotteena. Nykytieteen valtavirran valossa todetkaamme, että ihmisiä muista planeetan lajeista erottaa ilmaisullisesti ennenkaikkea puhetaito ja taide, sen moninaisissa mahdollisissa määrityksissään. Ajatelkaamme, että puheen eräs perimmäisin rakenneosa äänteen jälkeen on sana. Äänneyhdistelmä, joka liitetään tarkoittamaan jotakin objektia, kuten kirves, tuli, riista, johtaja. Taikka myöhemmin jotakin abstraktia, kuolema, rakkaus, ystävyys, yhteisöllisyys. Ajatelkaamme, että ihminen on lausumansa sana. Sana, jolla ei puhuttuna ole vielä merkitystä, joka on vain tyhjä raami. On täysin merkityksetöntä, mitkä äänteet sanan muodostavat. Sitä voi ajatella väreinä, muotoina, makuina, hajuina, tuntemuksina tai muin tuntemuksin. Ajatelkaamme, että ihmisen ollessa Sana, jolla ei ole vielä objektiivista tarkoitusta ympäröivästä taikka ihmisen omasta todellisuudesta tarkkailtuna ole, sen merkitys muodostuu jonkin kautta. Jonkin, kuten muiden todellisuutta tarkastelevien olioiden kanssa. Saalistaja, uhka, lisääntymiskumppani, poika, mies, mitätön hiukkasten liittymä kosmoksessa. Muut sanat antavat sille tarkoituksen sen mukaan, mitä ne luulevat tämän Sanan tarkoittavan. Näistä heittelevistä tulkinnoista muodostuu keskiarvo pienen kosmisen yhtälön näkymättömässä pyörityksessä. Sitten ihminen kuolee, Sana lakkaa kuulumasta, näkymästä ja maistumasta. Jää jäljelle itseään laskevan keskiarvoa kuvaavan yhtälön hiljenevä ja hiipuva, näkymättömänä kuultava raksutus. Tämä on kosmoksen matematiikkaa, todellisuuden sivellin maalaamassa jatkuvaa maisemaa

{Ihminen on sana}


sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Eikä siinä ole mitään järkeä


Ottaisinko kuoleman ennen epäkunnioitusta
Voisinko olla kärsimättä rangaistusta
Jaksaisinko odottaa huomista

Seisoisinko yksin parrulla kattotasanteella, 
sillä natisevalla, hirsisellä
Kestäisinkö asenteella
Kaiken sen mitä tullessa tuodaan
Olisiko rintani rottingilla
Suuni messingillä
Olisko kaikki se meidän ainoa mieltymyksemme
Jos näkisimme maailman kettingin takaa
Kaatuisiko maailma häpeäksemme

Eikä siinä ole mitään järkeä
Aikaa valuttaa, läpi särkyneiden sormien
Eikä siinä ole mitään järkeä

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Ikuisuus

Me olemme nähneet ne vaiheet
Kokeneet jokaisen valheen
Katsoin sinua sivulta sivulle
Varpaista taivaisiin
Mutta keskellä ajatukseni pysyy, koska siellä Sinä elät
Siellä sinä hengität, kasvat ja asut

Minä asun seinien sisässä. Ne ovat valkoiset ja niissä on jotain muutakin. Kuvio on kaunis.

Mutta on minulla se jokin muukin. Paikka, jossa on niin pimeää, että syvyyteen hukut.

Joku rikkoi seinät. 
Paikalle kutsuttiin... 
Ei ainakaan minua.
Olen tullut ymmärtämään.
Omat rikotut seinäni eikä minua pyydetty sitä juhlimaan.
                 Irrota kahleet.
Päästä vapaaksi.
Olemme nuoria, siksi ikuisia. Koskemattomia, mutta niin rikottuja.
Meillä on lihaksessa jälki, jota ei pois saa. Pidetty niin hyvin, että hajonneet.
Kohdeltu kaltoin.
Näin olemme ajan loppuun.
Aika voi olla katkonainen.
Eheä.
Ympyrää juosta.
Toisessa päässä janaa - ikuisuus


perjantai 18. tammikuuta 2013

Alpha Omega





Alku on aina 

jonkin loppua

pudota maahan 

kuihtua





sulaa

virrata

alkaa Alusta

antaa Loppua

maanantai 14. tammikuuta 2013

Langennut

Langenneen siivet leviävät
Päälle hauraan valkoisen
Laaksossa olennot näkivät
Mielen keväisen
Alla pahan myrkkyjen

Ruusun seassa kasvava räme
Mädän sekajäte
Saastuttaa
Mieltä ravistuttaa
Onhan se epäpuhtoinen

Me kuitenkin lakkasimme pelkäämästä
Näimmehän me
Että langennut ei edes itseään jaksaisi kantaa
Ehkä hän halusi vain turvaa
Siksi nojautui valheeseen hauraaseen



sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Vain sinä



Pidän siitä
Kun olet siinä
Paljonkin, enemmän

Peilisi ilman heijastetta
Mustaksi maalattuna
Rikottuna, hohdotta
Ruusulle kaadettuna pahaa maalia
Pimeää valuen, jossain

Jos tarvitset minua
Laitan kellot
Piiloon


torstai 13. joulukuuta 2012

Tavallaan.




Tavallaan

Maailma on laulu

Tavallaan

Sielu, minuuteni pyhä taulu

Sytytetty palamaan.


{ Veistos vailla ääriviivoja

vana veteen piirretty

veri neitsyen vuodatettu }


Minä olen

Tavallaan.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Lukittu

Aamulla on kylmää
Kävellä ruuanlaittohuoneeseen
Mustassa silkissä, keittää kahvia
Kädet kohmeessa
Simpansseillakin kuulemma kulttuurieroja
Greliini tekee syömisestä
Nautintoa
Niin, tassutkin tärisevät

Kävelystä jaloissa särky
Illalla naapuritkin halaavat
Tyynyjään
Minäkin. Siellä missä on sänky.
Niin tekevät kaikki kylmään jäätyään
Tantaali vauhdittaa spintroniikkaa

Hirtetään nippusiteillä sänkyyn.

torstai 6. joulukuuta 2012

We, the deceased


We, the deceased

Always searching


From dusk
till dawn

From darkness 
to sunlight

To find haven 
and peace


But never to find


So where shall I rest
We, the deceased.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Tekojumalasi


En ole minäkään pyhä
en ole kastanut jalkojani puhtaassa vedessä
Niin paljon vääryyttä
Mutta sinä myisit hiekkaa Saharaankin
Ja veisit viimeisen pisaran siltä, jolla ei ole mitään
Lopultakin

Mikä määrittää pyhän
Se, että siitä ei puhuta [?]
Se, että siitä kirjoitetaan salainen tarina [?]
Eivät he tiedä

Tieto ei kuitenkaan rehellisyyttä maan mittaisi
Mutta toisaalta
Rehellisyys maan perii
Niin sanotaan

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Haalistunut persoona


Olisin keksinyt tieni ulos
Jos maanalaiset olisivat tarjonneet ovea
He eivät ymmärtäneet, että asuin kasvokkain
Itseni kanssa
Ja kauhistuin 
Maisemaa heijasteesta

Roihuava pelto asui minussa
Lakastuneet korret
Kaatuneet viljat
Uusi ei syntynytkään
Haalistui valo
Jäi kytemään 
Vain hänen siunattu henkensä

Toiset taas eivät nähneet, että kylää suojattiin turhaan
Muureissa piili rappeuma
Lohkeileva kohta
Se syntyi haalistuneesta persoonasta



Hetkessä.




Unesta uneen
herään, mutta miksi
verhojen läpi
tuo hämyinen valo
osa maailmaa hämärää

josta herään
johon herään

Ja täyteläinen hämärä
tuohon sekoittuva 
valon huntu
kutsuu minua uneen
hukuttaa tähän

hetkeen.

En nuku
en halua uneksia muusta
en tiedä paremmasta

kuin tämä hetki
jolloin sieluani koskettaa
perhon siipien isku 
maailman takaa.