Merkitty

Tyttö juoksee ja
usein kaatuu
Tyttö kääntyy kannoillaan ja nyppii lasinsiruja hiuksistaan
Punainen mekko on likaa täynnä
Kengistä ovat korot kadonneet

Hän hengästyy
Keuhkot ovat tulessa
Jalkoja polttaa
Kysymys kiertää kehää päässä
Loppuuko tämä koskaan?

Revittyjä sanomalehtiä
Eroottista tanssia
Paholaismaisina hohtavia silmiä
Roska-astiat tulvillaan
Pakotettuja toiveita
Ihmismielen raivo

Tyttö kaatuu ja särkee nilkkansa¨
Hän ei enää tanssia voi
Korvissa soi

Ruokarahat laitetaan alusvaatteisiin
Ja öihin kosteisiin
Eikä kukaan soita aamulla
Missä olet?

Kadulla mies huutaa nimeä
Epäpyhyys
Ja tyttö juoksee
Mutta haaveksii
Ja sitten unohtaa

Kämmenissä ruhjeita
Kylmettävä selkäsauna
Selässä petomaisen yön polttomerkkejä
Stigmoja raajoissa
Mutta jumalattomuus painonaan

Äiti katsoi ovelta
Oviaukko oli tappuran peittämää
Isä rakasti kauempaa
Käsissään jotain haulikkoa pidempää
Missä olen?

Tyttö muistaa pyörineensä, riisuneensa
Lakkasi hengittämästä
Lepäsi sateenkastelemalla kivikadulla
Ja odotti miestä
Tuskanhiki kaarellaan
Kuka hän on?

Rusalka

Tiedäthän, että olen maistanut punaisen kyynelvanan huuliltasi
Ja tullut sen elämänvoiman sokaisemaksi
Rakkaani, kalleimpani
Tiedäthän, että minä puhkoin silmäsi

Olin ollut epäkuollut jo niin kauan
Ettet kestänyt koskea demonista ruumistani
Makasin haudan levossa ja katsoin, katsoin silmät ummessa
Kuinka kaaduit

Miten olikin niin epäpyhä tapani lähteä täältä
Koskin sinua ja katosin
Jouduin veden viettelykseen
Enkä edes muista, kuinka keuhkoni täyttyivät kuolleiden lasten kyyneleistä
Sinä istuit rannalla ja katselit kuvajaistani

Keveä, merenneitomainen sieluni vaeltelee vetten yllä
Tänäkin päivänä
Vaikka vartaloni on saastuneen mullan tukahduttama
Sinä istut sieluni virralla, ruumiini haudalla
Vaadit takaisin kyyneleesi
Mutta niistä minä olen jo manani pyydystänyt

Ympärilläni on hallaa
Sinä katselet kauempaa
Etkä koskaan saa silmiäsi ennalleen
Olin himoinnut jo liian kauan sitä ihmisyyttä sinussa
Näkemisen lahjaa

Tiesin, ettei ihmiseksi minusta olisi
Veden hengeksi jäisin
Mutta tiesin, että saatoin haaveilla
Miltä tuntuisi elää kivulloisen lailla maanpäällisessä
Ja sitten unohtaa
Ja vaipua
Sinne minne kuulun, syvään siniseen

Minä olen

Minä olen se kynttilä, jota et koskaan saanut syttymään
Minä olen se kipinä, joka metsäpalona roihahtaa
Minä olen se valkoinen, joka ei tummu yön pimeydessäkään
Minä olen se, jolla on arktisen metsäkauriin silmät
Minä olen se, jolla on jalat hatarammat kuin aamutuulessa huojuvat korret
Minä olen pimiösi keskeneräinen negatiivi
Minä olen koskematon kanvaasisi
Minä olen lempipensselisi, joka tihkuttaa maalia lattialle
Minä olen se, joka tarjoaa sinulle joka aamu lämpimän kahvin
Minä olen se, joka peittää kylmästä hytisevän kehosi villahuovilla
Minä olen loputon joki, joka virtaa mantereiden lävitse
Minä olen se valtameri, johon kaikki päättyy
Minä olen se kyynel, johon neste tiivistyy
Minä olen se laulu, jota et malta unohtaa
Minä olen se muisto, joka joskus häviää
Minä olen simpukka, jossa helmet piileksii
Minä olen säilö, jossa roskat uneksii
Minä olen sielu, jota ei hengiltä saa
Minä olen ne kasvot, jotka rapisematta selviää
Minä olen lastenjuhlien jälkeen tyhjennetty ilmapallo
Minä olen ikuisesti merenpohjassa, ikuisesti vuorenhuipulla
Minä olen äiti, joka lastaan tuudittaa
Minä olen isä, joka voimalla poikaansa kasvattaa
Minä olen peto viidakon ytimessä
Minä olen värikkäin kukka keskellä raiskattua metsää
Minä olen se, jota et ikinä näe
Minä olen se, joka ei koskaan häviä silmistäsi
Minä olen se, jonka näet, kun suljet silmäsi, mutta unohdat niiden avautuessa
Minä olen se, jonka näet, kun avaat silmäsi, mutta unohdat niiden sulkeutuessa
Minä olen hiillos joulusaunassa
Minä olen autuas pimeys kesäillassa
Minä olen se kieltomerkki, johon et malta olla koskematta
Minä olen se lupalappu, jonka opettajasi näkee laiskoina päivinä
Minä olen se, joka maksaa sinun lainasi
Minä olen se, joka joskus tarvitsee sinulta jotain
Minä olen se, joka ei koskaan tarvitse häneltä mitään
Minä olen se, joka joskus kaatuu polvilleen
Minä olen se, joka aina nousee jaloilleen
Minä olen se, joka pudottaa sulkansa, mutta parantaa siipensä
Minä olen hymyilevin suu
Minä olen se pieni jonka voit pelastaa
Minä olen se voimakas, joka selviää omillaan
Minä olen se suru, jonka itket
Minä olen se nauru, joka vavisuttaa
Minä olen aikansa tuntemattomin mustavalkoelokuva
Minä olen taivaan kirkkain väriloisto, kiehtovin sirkus
Minä olen se, jolla on kaikki
Minä olen se, jolla ei ole mitään

Minä olen se kuka minä olen
Minä olen missä olen
Minussa on se mitä minussa on
Minusta puuttuu se mitä minussa ei ole
Minä tiedän kaiken mitä en tiedä
Minä olen se mitä sanon olevani
Minä elän, minä kuolen
Minä olen minä

Absoluuttinen nollapiste

Halusin olla Luoja
Tiesin miltä se tuntuisi saada aikaan jotain omilla voimillaan
Olinhan kerran tehnytkin jo jotain omilla käsilläni
En ymmärrä, miksi kukaan ei ihmetellyt paloa talon ylimmässä kerroksessa
Kukaan ei ollut kiinnostunut siitä kuinka haparat tiilet valuivat kohti maata kuumuuden hohkatessa 
Miksi kukaan ei ollut ymmärtänyt, että rakastan keltaisen, punaisen ja oranssin kaikkia sävyjä?

Kukaan ei huomannut tohtorintutkintoani
Tai puuttuvaa raajaani
Tai kylmänpelkoani
Pidän kuumuudesta, lämmöstä
Silloin kun teen sen itse.

Ihmisten katseissa oli aina jotain kylmää
Kun he katsoivat minua
He eivät kestäneet syöpyneitä kasvojani
He eivät hallinneet inhoaan
Mutta minä tiesin, että voisin hallita kaikkea.

Halusin hallita sitä, johon Ihmisellä ei ole valtaa
Halusin olla kehittyvää sikiötä ihmeellisempi
Halusin olla korkeuksia taivaallisempi
En ollut tavallinen
Osasin hallita sitä mitä kukaan ei pystynyt
Osasin yhdistää keltaisen, punaisen ja oranssin mitä kauneimmalla tavalla polttavansiniseen
Kukaan ei huomannut sitä
Ihmisistä oli tullut värisokeita
Eikä heillä ollut aisteja

Yhden sunnuntain iltana kaivoin lähes karrelle kuumentuneen valkean takkini
Laitoin sen ylleni ja astuin valkoisena hohtavaan, hyiseen iltaan
Kukaan ei edes huomannut mustia riekaleita takissani
Tiesin olevani erityinen ja silti
Kukaan ei edes huomannut minua
Nostin löysäsankaisia lasejani ylöspäin ja ravistelin tikkuja taskussani
Nauroin. Nauroin miellyttävästi. Joku sanoisi sitä hulluksi, mutta miellytin itseäni.
Olin Kaikkivoipa ja minulla oli avaimet siihen lukkoon, jota kukaan maanpäällinen ei osaa hallita
Kiersin kaikki vedenlähistöt kaukaa
Vihaan vettä. Se härnää sitä voimaa, joka minussa on, tappaa sen. Nesteet ovat myrkkyä. Ellei niiden pullojen kyljessä ole Kahlitsemattoman Voiman kuvaa.

Ihmiset eivät osaa edes puhua, joten miksi koskaan avaavat suunsa
He eivät koskaan huomauttaneet erityistaidoistani hallita
He olivat vettä, joka sammuttaisi minut ennenpitkää kokonaan
Vihasin kylmyyttä, kylmiä ihmisiä. Ihmiset ovat kylmiä. Minä en. Koska minussa on Voima.

Kiersin vedet kaukaa ja taltutin pienissä hetkissä Voiman avulla kaikki ne ihmiset
Jotka koskaan katsoivat silmät ummessa tai väärässä
Ennenpitkää kuuma voittaa aina kylmän
Minä olen tappavat plusasteet.
Minä olen absoluuttinen nollapiste.

Kertomus

Haluaisin sanoa sinulle rakkaimmistasi

Ettet repisi heitä tai jättäisi ulos sateeseen

Kannattele heitä aarteenasi, salaisen kiviluolan ametisteina

Auta heitä, anna uusi veri jokaiseen Amorin puhkomaan sydämeen

Laula rakkaimmillesi taivaslaulua, poimi taivaalta kiviä kuin tähtiä

Ota heidät syliisi lumen valtaamalla junalaiturilla

Kieputa sitten heidän maailmaansa

Ympäri varmojen käsiesi

Rakkaus tahtoo heidät huomaansa

Muistatko kuinka äitisi kastoi varpaitasi uimaretken jälkeen vesisaaviin

Et päässyt selittämästä siitä kuinka isä sai maailman suurimman kalasaaliin

Olit täynnä intoa, rakkautta linnunrataan

Syleilit maailmoja, kahlitsit universumeja

Nyt pitelet aarteitasi omanasi 

Annat heille elämää

Laskethan edelleen lentokoneita taivaalta ja kuvittelet niiden olevan tähdenlentoja

Näethän edelleen parven mustia haaskalintuja riikinkukon väreissä

Huomaatko yhä, että parvi hajoaa ja lopulta kaikki ovat kotona

Maailma on vieläkin käsissäsi

Pidäthän siitä huolta

Hiljaiset morsiamet

Hiljaisten morsianten kodissa

Olen kuullut veden keinuvan

Hiljaa, ääneti, ikuisesti voimattomuudessa

Valkein hymyin, kalpein huulin

Olet suudellut maailman kauneinta

Koskaan et ole kuullut hänestä

Heitä on monta, jokaiselle vuosisadalle

Sumun ja seitin kodissa he asuvat

He vartovat hiljaa

Heistä on tullut suurisilmäisiä

Keskiyön verestys koristaa heidän kasvojaan

He keinuttavat pitkäraajaisia lapsiaan

Ravinto kehkeytyy Äiti Maasta

He nauttivat pohjasakkaa

Heillä on tarjottimia, kudottu pohjattomasta

He ovat valmiita rankaisemaan

Kauhutekonne, intohimosta syntyneet rikoksenne

Seitin takana he ovat varustautuneet

Ole valmiina

Luukaivon tyttö

Sinusta on tullut verta ja lihaa
Kauneutta pimenevään maailmaan
Sinusta on tullut hohtoa,
loistoa karuun taivaattomuuteen

Mietin niitä
Joissa on lihan sijasta mätää, luun sijasta risuja
Miten he pysyvät jaloillaan
Kun kaunisrankaisin kaatuu
Mistä he saavat lihan uhmatakseen luonnonlakeja

Olen nähnyt miten haluat lentää lailla suurisiipisten lintujen
Olla komea kotka, hienostunut haukka
Olet avannut siipesi, nostanut ne viereesi
Ja tuntenut niskarangan särkyvän
Liian usein

Sanotaan, että toivo on heräävä uni
Mutta puhuuko kukaan painajaisesta vai unelmasta
Missä menee raja
Ja kuka sinut nostaa taas jaloilleen
Anna valon tehdä koti sinun luuhusi, sielusi ytimeen


Kalleimpani, annan sinulle sulkani, siipeni
Annan sinulle rankani
Se on ehein, mutta eniten paikkailtu
Jos sen haluat, sen saat
Saat minulta mitä vaan
Jos se herättää toivosi unesta
Vien sinut kauemmaksi painajaisesta

Sinun pimeytesi olkoon kalleinta luuta tai valkeinta lunta
Sinun pimeytesi olkoon kirkkaus joka kuljettaa meitä kaikkia
Minun rankani olkoon sinun rankasi, saat sen pitää
Jos sen avulla jaksat lentää
Aina uudelleen

Toivon, että et ikinä poistu täältä

Malli: Marika
Valokuvat: Krista

And so the Devil spoke to Snow White

Hänen tarinassaan leikataan riutuneita ruhoja peltisellä pöydällä

Tasoa kannattelevat metallit ovat ruostuneet

Puissa kasvaa mätä omena

Eikä kukaan tiedä mitä tapahtuu huomenna

Hänen tarinassaan ihmiset ovat köyhiä, jumalat rikkaita

Joku tarjoilee parasta

Myrkkyään

Hänen tarinassaan maasta kasvaa sieniä väärinpäin

Väittävät, että väärin näin

Miten onkin maailmasta tullut hänelle irvikuvan käännös

Helvetistä latinaksi

Hänen tarinassaan kaikki kaunis on parodiaa

Tyydytystä tuo vain osallistuminen tragediaan

Hänen tarinassaan holhous on ruma nainen kaavun alla

Rumuus syntyy vain maalaamalla

Piiloon mitä oikeasti on

Valokuvat: Tuukka

2n CO₂  +  4n H₂O  +  valo  →  2(CH₂O)_n  +  2n O₂  +  2n H₂O
solut huokuvat tuulessa valittavat taipuessaan ja juovat puhtaudesta
maailmassa itsessään ei ole mikään muuttunut vaan kaikki on ennallaan
se on minun näkemykseni joka on uusi ja näyttää kaiken erilaisena
saa ilman maistumaan kirkkaammalta ja päihdyttää minut
mielen liukenemaan valoon jossa ennen vain kylvin
juopumaan harmoniasta
CH₄   +   2 O₂   ⇒   CO₂   +   2 H₂O 
ja soluja ei enää ole maailma vain on ennallaan
alituisen muuttuvana

Herra alla

Minulla on sanottavaa, kuule minua

Sinulla on kerrottavaa, katso minua

Koska ymmärräthän, ei kukaan pieniin juhliin kuole

Vuole veitsesi, käräytä arpesi

Maailma on nähnyt yksinäisen, istumassa kynttilänsä vieressä

Kynttilä on sammumaisillaan, se hohkaa valoa surusta

Maailma on kuullut erilaisen

On sinun kuultu huutavan

Herra alla ei ymmärtänyt mielisirkustasi

Rouva päällä katsoi sinua alemmas

Madonsyöjät nukkuivat lonkkaluussasi ja nostivat ylemmäs

Sinusta tuli ikiylväs, olethan sen jo huomannut

Polvilleen ei heräämättä saa

Maailma on peittänyt uhkaavanlaisen

Iiriksen alle piirtynyt kuva painajaisesta

Koettiin maailman olevan harhakuva paremmanlaisesta

Ei seinistä raapimatta pois höyheniä saa

Lopulta mikään ei ehdi matkaasi pehmustaa

Herra alla odottaa

Ihonalainen

Tehdään tanssista yhdessä jumalallista
Lyödään lujempaa
Pidetään kiinni hiuksista
Potkitaan kovempaa
Sinä pidät siitä

Olet maalannut peilit mustiksi
Jotta unohtaisit
Taistelija tietää, ettet unohda
Se on sinussa pysyvä

Lihaksesta tulee liike, se juoksuttaa sinua
Nopeampaa
Rystysissä verta
Se ei ollut ensimmäinen kerta

Sinussa ei ole mikään oikein

Aamuaskareistasi tulee
Väkivaltaisia
Jokaiseen liikkeeseesi liittyy voimanpurkaus
Etkä kerro kenellekään

Miksi

Paras ystäväsi on valkotakkinen
Ei nyt
Mutta huomenna

Emmekä ole jaksaneet ymmärtää mistä tulee voima lihakseen
Mutta heikkous ihmiseen
Kysymme, sortaako vai sortuuko paha
Sinä käytät kämmentäsi voimanasi
Piilottaaksesi heikkoutesi

Ympärilläsi värähtelee
Kaikki se mitä pelkäät
Kiellät olemasta
Joudut kannattelemaan omalla niskallasi
Lopulta se särkyy
Rangankaltainen murtuu

Sinun tarinasi on ihonalainen
Silmälle se ei ole näkyvä

Some/body/art//

    Eli hiukan bodyartia, tatskaa ja lävistystä. Lisää ois tulossa sitten kun lisää saadaan tehtyä! Ihan vain estetiikan ja aiheesta mahdollisesti kiinnostuneiden vuoksi. Kysykää jos on kysyttävää :)

Matkasta

Kiltteydestä
  tulee kipeäksi
Rohkeudesta
  saa rupia
Armollisuudesta
  löytää inhimillisyyttä

Jokaisessa päivässä kohtaan

Sen jonkin, jota

Olen pitkään etsinyt

Tällä matkalla, suu kuivana, kämmenet kivisinä

Huomaan hakemani, haamuna hallayössä

Ostan aikaa

Maksan lainaa

Lainani on se, mitä sain syntyessäni

   Rakkaudesta           

  löytää voimaa

  Viisaudesta              

tulee johtajaksi

Vahvuudesta            

löytää oman itsensä

Ruosteesta ja ruohikosta

Loppukesäisiä tunnelmia, ensimmäiset omalla kameralla otetut kuvat ja yhtyeeni uusi videokin vielä, johon minulla ja Krisulla on ollut oma osuutemme juurikin kuvailujen tiimoilta! Syksyn kirjoitusten jälkeen onkin aikaa panostaa muuhunkin kuin kouluun, jospa se näkyisi myös postausten tiheytymisenä ja/tai laadullisena parannuksena.

                              'I were better to be eaten to death with a rust than to be scoured to nothing with       perpetual motion.'  -William Shakespeare

Omakuva

Oppi enkeleistä

On raahattu pitkin veristä parkettia, tikkuja liha täynnä

On istuttu yksin pimenevällä verannalla, viimeisiään viheltelevä kynttiläkippo kädessä

Silloin sanoit niin, että olet hädässä

On todettu monta kertaa, yksin ei jakseta hetken vertaa

On kerrottu päivänselviä salaisuuksia, kivestä ei vastausta saa

Istuttiin hiljaa ja annettiin illan mennä ilman meitä

On aiottu lopettaa, siivissä liikaa kaupunkipölyä

On haluttu mennä ominpäin, sun silmissäs on hohtavat kerät

Ne on kultaa

Ikkunasta ei näkynyt aamu-usvassa mitään

Tiesin kuitenkin, että oppi enkeleistä

Kertoo sinusta, kertoo arkienkeleistä

Vesi oli mustaa

Minä palelin

Kultakeräsi minut lämpimään nosti, varpain sinertävin

Talvesta tuli kesä, kesästä tuli talvi

Ja sormista ja varpaista jäi roikkumaan 

Arkienkeleistä parhaat

Nukke mestari

                  

Mielikuvitus

Ja mullon vilkas mielikuvitus

Kun sanon et keijut syö poppareita mun olohuoneessa

Kannattaa kuunnella, ees unessa

Kun virkon, et näin kaksisarvisen kärpäsen

Kannattaa kuunnella

Muuten sä särjet sen

Kun mä laulan, sun sanat viiltää

Jotain mun mieles silloin kiiltää

Keijut syö vaahtokarkkikakkua

Ja huominen siintää

Leppäkertut kutoo sukkiaan

Mun kaapin alla

Televisiossa juoksee mustavalkeita muurahaisia

Lopulta luulin, että mun silmät irtois

Ja kaiken mulle maailmasta kertois

Jäätelökesä

Sun jäätelösuukkos, se kasteli mua
Mua järkytti kieles, en vielä tuntenut sua

Jädee nuolen kuin muistoo

Olit verta ja lihaa, olit ihminen

Hehkuit rakkautta, vihaa, poika tunteellinen

-Maarit

Kritiikki

Kuulen kritiikin äänen

Se on kuvioitu rumpupauhu

Se rikkoo ilmaa sen tähden

Että sen ääni on kovempi kuin omani

Omasta äänestä tulee hauras

Askartelukaupan valkea harsokangas

Kritiikin ääni pistää sen läpi

Valuttaa muutaman pisaran kankaalle

Ja koko työ värjäytyy piloille

Oma ajatus niitattu poistokorin reunaan

Kyltti ilmoittaa, että hinnasta puolet poistetaan

Onko ajatus enää edes oma

Vaiko sittenkin vain [      ]

Onko kritiikki sittenkin vain oma ajatus?